Mopo keulii jo

14.06. 07

Näitä tehtäviä

Filed under: 3.2.1. - korpimaa @ 1:30

3.2.1 Orientoituminen ammatillisena opettajana kehittymiseen (Oppimistehtävä A)

 

1.    Työsektori ja toimenkuvani

Työhöni kuuluu raskaan kaluston kuljettajakoulutus. Toimin pääsääntöisesti ajo-opetuksessa. Työssäni suurimman osan vuodesta koulutan varusmieskuljettajia. Kun puolustusvoimien kuljettajakoulutusta ei ole, olen työnantajani päätoimipisteessä, jossa opetan sekä yhdistelmäajoneuvon- että linja-autonkuljettajia.

Myös teoria-opetus kuuluu toimeeni. Tunnit ovat kuitenkin satunnaisia, koska niillä on jo vakituiset opettajat. Teoriatunnit jakaantuvat puolustusvoimissa annettaviin liikenneoppitunteihin ja AKK:ssa ammattiaineisiin ja lainsäädäntöön.

 

2.    Koulutus ja osaamiseni

Koulutukseni on liikenneopettaja, valmistuin vuonna 1999. Ylioppilaaksi olen kirjoittanut vuonna 1995.

Osaamiseni on liikennealalla. Koen olevani hyvä kuljettajana nimenomaan juuri raskaalla kalustolla. Myös yhdistelmäajoneuvon kuljettajan työ onnistuu, vaikka työurani olenkin tehnyt suurimmaksi osaksi linja-auton kuljettajan työtä tehden.

Olen mielestäni hyvä opettaja, koska olen melkoisen sosiaalinen ja tulen toimeen useimpien ihmisten kanssa. Jo yksinomaan tästä syystä koen vuorovaikutuksen opiskelijoiden kanssa helpoksi ja myös opetustyylistäni lähes kaikki ovat pitäneet.

 

3.    Opettajuuteni tällä hetkellä

Opettajuuteni tällä hetkellä on noususuuntainen, mitä sivistystasoon tulee. Koulutusta tapahtuu kaiken aikaa, eikä pysähtyneisyyttä ole. Tunnen mielekkääksi olla kehityksessä mukana ja otan uudet tuulet antaumuksella vastaan. Tehtävänannossa oli kehotus käyttää hyväkseen Annikki Järvisen artikkelia Opettajan ammatillinen kehittymisprosessi ja sen tukeminen. Siinä puhuttiin itsearvioinnista, jota koen tehneeni kaiken aikaa ollessani opettajan työssä. Opettajan työ on kuitenkin sellaista, jossa täytyy olla kriittinen oman tekemisensä suhteen. Jo pelkästään sen takia, että ajan hermolla on pysyttävä, on myös oma tietotaito oltava kunnossa. Tässä itsearviointi auttaa: pystyy huomaamaan mahdolliset epäkohdat omassa opetuksessa.

 

4.    Tulevaisuuden visiot

Ammatillinen koulutus on jo muutaman vuoden ajan kulkenut ammattitutkintopainotteisena. Opetus tähtää jo alusta asti siihen, että opiskelija voi halutessaan suorittaa alan ammattitutkinnon jo kouluaikanaan, mikäli resurssit siihen ovat riittävät. Tästä syystä myös opettajien on pysyttävä kelkassa mukana eli mielestäni jokaisen opettajan, joka toimii ammatillisessa opetuksessa, tulisi tietyin epäsäännöllisin ajanjaksoin tehdä opettamansa ammattialan työtä riittävän pitkä aika. Tämä mahdollistaisi sen, että myös oppilaitos/opettaja voi kehittyä sen mukaan mitä ko. ammattialakin kehittyy.

 

5.    Kehittymis- ja kouluttautumishaasteet

Omat haasteeni ovat tällä hetkellä tämän koulutuksen eli pedagogisen pätevyyden saavuttamisessa. Myös näyttötutkintomestarin koulutuksen läpikäyminen on ohjelmassa, valmista tullee tulevaan jouluun mennessä.

Nämä koulutukset ovat tulleet kuvaan vasta tämän vuoden puolella, kun työnantajani ja lähin esimieheni ovat siihen kannustaneet.

Myöhemmin olen kaavaillut, että voisin olla mukana joidenkin erityisryhmien koulutuksessa, joihin mahdollisesti tarvittavaan koulutukseen hakeudun sittemmin. Samoin kasvatustieteen opiskelun jatkuminen on mahdollista.  

 

Comments »

The URI to TrackBack this entry is: http://korpimaa.blogsome.com/2007/06/14/naita-tehtavia-2/trackback/

No comments yet.

RSS feed for comments on this post.

Leave a comment

Line and paragraph breaks automatic, e-mail address never displayed, HTML allowed: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>



Anti-spam measure: please retype the above text into the box provided.

Get free blog up and running in minutes with Blogsome
Theme designed by Janis Joseph