Piirtoheittimen kuvaa
Kuinka hyödynnän blogia opiskelussani?
Ensimmäiseksi tulee mieleen ongelmien ratkaisu. Kun opiskelu kuitenkin vaatii melko paljon eri tietolähteitä tuotettaessa omaa materiaalia, on blogin tuoma apu hyvä. Sieltä pystyy helpohkosti poimimaan toisten ajatuksia hakusanoja käyttäen. Samoin voi itse auttaa muita, kun tuo oman ongelmansa esille.
Keskustelut ja kannanotot oman tiimin tai miksei koko ryhmän keskenkin ovat mahdollisia. Kokisin tärkeäksi sen, että kaikkien blogit olisivat toisten luettavissa ja vieläpä niin, että myös kommentointi olisi mahdollista. En ole vielä täysin sisäistänyt blogimaailman salaus/julkisuusperiaatetta, mutta uskoisin sen olevan mahdollista toteuttaa siten, että osa tekstistä on kaiken kansan nähtävissä ja luettavissa, kun taas tietty materiaali on vain ja ainoastaan ”sisäpiirin” tietoon saatettua.
Aion häikäilemättömästi hyödyntää blogeja tulkitsemalla muiden tekstejä. Jos niistä mitenkään on hyötyä omien opintojeni etenemiseen, niin hyvä. Samoin luulen muiden käyttävän minun tekstejäni, enkä estele siinä, päinvastoin. Jos minun ajatukseni kelpaavat, niin olen onnistunut. Olen aina ollut melko kriittinen itseäni kohtaan, varsinkin, kun on kyse teorioista. Niinpä uskallan asettaa itseni julkisenkin kritiikin kohteeksi laittamalla ajatukseni blogiin, minut kyllä tunnistaa. Ainakin ne, jotka tuntevat minut ja ajatusmaailmani..
Tähtimalli on ajatuksena hyvä, enkä hetkeäkään epäile, etteikö se toimisi myös käytössä. Kuitenkin miellän sen eräänlaiseksi mindmapiksi, jollaisia en ole koskaan oikein oppinut käyttämään. Asioiden jäsentelytapani on toisenlainen, joka varmaan ilmenee jo tästä tekstistäkin. Osittain kuitenkin tähtimalli on jo käytössäni, materiaalin hankinta on vielä lapsenkengissä. Jahka aikaa kuluu ja opinnot etenevät, opin varmaan hyödyntämään täysin tuon mallin tuomat edut.
Paras asia, minkä olen blogien sekaan sukeltaessani huomannut, on se, että saa täysin luvallisesti tonkia toisten asioita siinä laajuudessa, mitä blogin omistaja sallii. Se tyydyttää täysin uteliaisuudennälkäni eri ihmisten erilaisista mieltymyksistä. Kuitenkin tulee vähän sellainen olo kuin olisi salaa lukemassa siskon päiväkirjaa. ”Entäs jos joku näkee, missä blogissa seikkailen, mitähän se sanoo?” Ja se, että voi toimia anonyymisti, on hyvä. Jos joutuisi kirjautumaan aina käyttäjän sivuille, ei varmasti tulisi ihan kaikkia mahdollisia blogeja selattua. Nyt voi antaa mielihaluilleen vallan ja lukea mitä mieleen juolahtaa. Eli toisin sanoen opiskelun varjolla voin vähän muutenkin viihdyttää itseäni!

Wau, pusersit sitten tuonkin tehtävän valmiiksi ennen takarajaa! Minä annoin periksi jo puolilta öin.
Comment by Irmeli — 14.06. 07 @ 6:30