Mopo keulii jo

23.07. 07

Tästä se alkaa

Filed under: Jopas jotakin - korpimaa @ 7:31

Kirjat on haettu kirjastosta, ainakin odottamaan avaamista. Kasvatustieteen tehtävät olen ajatellut suorittaa tässä pikimmiten, saas nähdä, kuinka käy. Ainakin olisi taustatietoa, kunhan nyt saa jostain päästä aloitettua. Oikeastaan pitäisi vaan aloittaa järjestyksessä lukemaan ja pohtimaan, mutta tiedän jo kokemuksesta, että ei sovi minun vartalolleni. Ennemminkin haen ensin jotain tärppejä sieltä täältä, jonka jälkeen tulee jonkinlainen yhteenveto niistä Sitten täydennetään ja lueskellaan uudelleen lähteitä… Mutta kyllä se sieltä vielä tulee, se on varma!

19.07. 07

Kohti syksyä?

Filed under: Ekat versiot - korpimaa @ 10:31

Tänään on koleaa, tulee ihan mieleen, että syksy on kohta käsillä. Sitä myötä myös painaa opiskelu päälle. Sain eilen aikaiseksi varata kaikki kirjat, joita kasvatustieteissä tarvitsee. Tuli mieleen, että mitenköhän nuokin aiheet liittyvät kasviksiin, mutta onhan ne viisaat ihmiset miettineet, että tarpeen ovat. Eli töihin vaan ja lukemaan, kunhan saa kirjastosta ulos.

Kävin maanantaina etelässä… siis ihan Tallinnassa asti. Tärkeitä hankintoja tuli tehtyä, budjetti piti. On nuo jonkinlaiset tupaantuliaiset perjantaina, sitä ajatellen kävin.emoticon

Väsyhän siellä reissussa tuli, oli tiistaiaamuna tuskaa töihin lähtö. Nyt jo helpottaa, kun ollaan loppuviikossa. Ja huomenna ne pirskeet….!

Get free blog up and running in minutes with Blogsome
Theme designed by Janis Joseph