Asiantuntija-alustus
Kertailin mielessäni tuon Jari Laukian ammatillisen koulutuksen historian lyhyen oppimäärän samalla, kun luin sitä tuolta Moodlesta. Sitä lukiessani totesin, että onpa kiva lukea, kun ei ole liikaa sivistysanoja.
Vertaillessani kehitystä 1920-luvun koulutuksesta nykyiseen en voinut olla huomaamatta sitä seikkaa, että koulutuksen pääpaino on molemmissa samankaltainen. Molemmissa on kyllä teoreettista opetusta, mutta pääpaino on tekemisellä. Toisin sanoen hyväksi todettu ja koettu on käytössä taas. Nykyisen ammattikoulutuksen teoria on ammattilähtöistä ts. jokaisella opetettavalla aiheella on joku peruste kyseiseen ammattiin pohjautuen. Samalla tavoin 1920-30-luvuilla opetusta annettiin ammattiaineina. Oli ammattilaskentoa, -oppia, -piirustusta, jne.
Perinteinen kisälliopetus, jota annettiin ennen varsinaisten ammattikoulutuslaitosten syntyä, on kulkenut kaiken aikaa ammatillisen koulutuksen rinnalla. Mestarilta oppipojalle-menetelmä on toiminut aina sellaisille ihmisille, joille teoreettinen opetus on tervanjuontia. Periaatteessa sama koulutus vähemmillä oppiarvoilla ja nopeammin oli silloin arvossaan, koska töihin oli päästävä nopeasti. Nykyinen oppisopimuskoulutus kulkee hieman pitemmän kaavan mukaan, mutta periaate on sama.
Se, mikä oli tuolloisessa koulutuksessa erilaista nykyiseen verrattuna, oli koulutuksen hajanaisuus. Johtuen siitä, että koulut toimivat seitsemän eri ministeriön alaisuudessa, ei ole mikään ihme, että yhteistä suuntausta ei ollut. 1920-luvulta vuoteen 1966 KTM, ammattikasvatusosasto hallinnoivat ammattikoulutusta, joten on selvää, että koulutus painottui silloin juuri teollisuuden ja kaupan tarpeisiin. Nyky-yhteiskunnassa kaikki toimivat OPM:n ja Opetushallituksen alaisuudessa, joka antaa viitekehyksen toiminnalle. Näin myös yhteinen linjaus kaikelle koulutukselle on taattu. Yritysten omien oppilaitosten olemassaolo on nykyään melko olematonta, koska ammatillisten oppilaitosten antama koulutus on riittävä takaamaan työntekijöitä yrityksiin. Toisaalta taas ammattikoulutuksen tarkoituksenahan on taata jokaiselle riittävä ammattitaito, että pystyy valitsemassaan ammatissa kehittymään. Mutta onko kaikille työpaikkoja sillä alalla, mihin on kouluttautunut. Monelle koulutus on pelkkä todistus jostain oppilaitoksesta.
Hessun alustuksen pohjalta voidaan sanoa, että työssä oppiminen kulkee varsin pitkälle noudattaen samoja periaatteita kuin yllä on mainittu. Ei haluta oppia teoreettisesti niin paloa kuin käytännössä. Pääpaino on tekemisellä, jota myös työnantajat tukevat. Työpanos ja siitä saatava tulos ratkaisevat yksilön urakehityksen tulot ja muut edut.
Puhuttaessa työhön johtavasta koulutuksesta tullaan nykyiseen ammattiopistojärjestelmään, mikä painottaa myös varsin pitkälle työnantajan vaateita. Työhön ja työn tekemiseen tutustutaan jo yläasteella jolloin oppilas voi päättää kiinnostaako jokin työ vai ei.
Ammattikorkeakoulu painottaa myös työn merkittävyyttä ja on yhteistyössä työnantajiin kehitettäessä koulutusta työnantajien vaateiden suuntaan. Tämän päivän koulutusta ollaan kehittämässä koko ajan hyvällä yhteistyöllä koululaitoksen ja työnantajien välillä.
Ari Vaara 06.12.2007
Comment by korpimaa — 06.12. 07 @ 6:31
Aloitin omat yliopisto-opintoni aikanaan historia pääaineenani ja kaiken muun ohella ja alla on säilynyt syvä kiinnostus aiheeseen. Kun koulutuksen kehittymistä käsitellään, historia on läsnä, ja koulumaailmasta on myös tallentunut monenlaisia dokumentteja, niin virallisia kuin epävirallisiakin.
Olen saanut olla mukana ammatillisen koulutuksen muutoksissa
vuodesta 1991; eri kouluilla työskennellessäni olen aina ensin tutustunut oppilaitoksen historiaan ja kulttuuriin, samalla siinä on joutunut kohtaamaan valtakunnallisen ammatillisen koulutuksen monimuotoisuuden.
Yhden suuren alueellisen toimijan, Päijät-Hämeen koulutuskonsernin myötä yhdistettiin opistoja, valtion kouluja, pikkukaupunkien monialaisia ammattikouluja, maatalousoppilaitoksia ja yksi lukiokin, samalla kun nuorisokoulukokeilu oli työn alla ja ensimmäiset ammattikorkeakoulut aloittelivat toimintaansa. Myös tutkintonimikkeet ja opsit uusiutuivat. Nyt olemme muutoksen toisessa suuressa aallossa, tehokkuutta ja alueellista vaikuttavuutta hakemassa.
Menetettiinkö muutoksessa mitään? Alun muutosvastarinnan tunnelmissa olisi varmasti löytynyt paljonkin sellaista, mitä olisi kaivattu takaisin. Tässä Toisessakin tehostamisen vaiheessa voi joku kokea kaipuuta vanhaan.
Opettajasukupolvet kuitenkin vaihtuvat, opiskelijoista puhumattakaan. Nykyinen järjestelmä pyrkii vastaamaan työelämän haasteisiin tehokkaasti. Kohtaan työssäni usein 2000-luvulla valmistuneita opiskelijoitani, heistä neljä kollegana omalla työpaikallani ja muita työllistyneinä työssäoppimispaikkoihinsa. Tämä kertoo jotain järjestelmän toimivuudesta. Koulutamme ihmisiä tämän päivän työelämän tarpeisiin.
Vuonna 1893, kun nykyisen toimipisteeni toiminta alkoi, koulutettiin ja kasvatettiin tuon ajan tarpeisiin. Onneksi kaukonäköinen rehtori, sittemmin talousneuvos Fanny Syrjanne, ymmärsi säilyttää ja dokumentoida oppilaitoksen historiaa. Mikään ei estä meitä kokemasta samanlaista henkeä ja vimmaa EU-Suomessa kuin koulutuksen kehittäjät kokivat autonomian aikana 1800-luvun lopulla.
Comment by Taina — 09.12. 07 @ 12:31
Aloitin omat yliopisto-opintoni aikanaan historia pääaineenani ja kaiken muun ohella ja alla on säilynyt syvä kiinnostus aiheeseen. Kun koulutuksen kehittymistä käsitellään, historia on läsnä, ja koulumaailmasta on myös tallentunut monenlaisia dokumentteja, niin virallisia kuin epävirallisiakin.
Olen saanut olla mukana ammatillisen koulutuksen muutoksissa
vuodesta 1991; eri kouluilla työskennellessäni olen aina ensin tutustunut oppilaitoksen historiaan ja kulttuuriin, samalla siinä on joutunut kohtaamaan valtakunnallisen ammatillisen koulutuksen monimuotoisuuden.
Yhden suuren alueellisen toimijan, Päijät-Hämeen koulutuskonsernin myötä yhdistettiin opistoja, valtion kouluja, pikkukaupunkien monialaisia ammattikouluja, maatalousoppilaitoksia ja yksi lukiokin, samalla kun nuorisokoulukokeilu oli työn alla ja ensimmäiset ammattikorkeakoulut aloittelivat toimintaansa. Myös tutkintonimikkeet ja opsit uusiutuivat. Nyt olemme muutoksen toisessa suuressa aallossa, tehokkuutta ja alueellista vaikuttavuutta hakemassa.
Menetettiinkö muutoksessa mitään? Alun muutosvastarinnan tunnelmissa olisi varmasti löytynyt paljonkin sellaista, mitä olisi kaivattu takaisin. Tässä Toisessakin tehostamisen vaiheessa voi joku kokea kaipuuta vanhaan.
Opettajasukupolvet kuitenkin vaihtuvat, opiskelijoista puhumattakaan. Nykyinen järjestelmä pyrkii vastaamaan työelämän haasteisiin tehokkaasti. Kohtaan työssäni usein 2000-luvulla valmistuneita opiskelijoitani, heistä neljä kollegana omalla työpaikallani ja muita työllistyneinä työssäoppimispaikkoihinsa. Tämä kertoo jotain järjestelmän toimivuudesta. Koulutamme ihmisiä tämän päivän työelämän tarpeisiin.
Vuonna 1893, kun nykyisen toimipisteeni toiminta alkoi, koulutettiin ja kasvatettiin tuon ajan tarpeisiin. Onneksi kaukonäköinen rehtori, sittemmin talousneuvos Fanny Syrjanne, ymmärsi säilyttää ja dokumentoida oppilaitoksen historiaa. Mikään ei estä meitä kokemasta samanlaista henkeä ja vimmaa EU-Suomessa kuin koulutuksen kehittäjät kokivat autonomian aikana 1800-luvun lopulla.
Comment by Taina — 09.12. 07 @ 12:31
Asiantuntija-alustuksessa kävi ilmi ammatillisen koulutuksen yhtenäistämisen kehityskaari. Samalla kaarella ollaan yhä, nyt 90-luvun suurten konsernien luomisen toisessa vaiheessa, toiminnan tehostamisessa ja keskittämisessä. On ollut kiinnostavaa olla mukana näissä viimeisten vuosien muutoksissa. Ensin tuli nuorisokoulukokeilu, lukioyhteistyö ja ammattikorkeakoulukokeilu, sitten koko Päijät-Hämeen ammatillisten oppilaitosten yhdistäminen yhteen kehysorganisaatioon ja ammattikoorkeakoulun vakkintuminen. Samalla valtion koulut siirtyivät kuntayhtymille.
Pidemmällä aikajanalla esimerkkinä täsät kehityskaaresta voisi olla nykyinen oppilaitostoimipisteeni, perustettu vuonna 1893 ja alun perin rahoitettu kannatussäätiön sekä neuvokkaan naisrehtorin toimin. Tämä yksi oppilaitos on käynyt läpi lähes kaikki mahdolliset muutokset, mitä suomalaisen ammatillisen koulutuksen kentällä on ehtinyt tapahtua. Toimintavuosista pisimmän jakson koulu on toiminut opistona ja valtion kouluna. Nyt se lopullisesti sulautuu suurempaan ja vain hienosti dokumentoitu historia jää muistuttamaan niistä ihmisistä, joiden henkeyttetty työpanos loi oppilaitoksen toimintakulttuurin jo varhain.
Mutta mikään ei estä meitä työskentelemästä samalla innostuksella EU-Suomessa, vai estääkö?
Comment by Taina — 10.12. 07 @ 12:31
Kommenttina Heikin alustukseen, mielestäni on erittäin hyvä, että myös joitakin “vanhoja” periaatteita on säilytetty vuosikymmenestä toiseen. Kaikki kun tuntuu tänä päivänä muuttuvan melko sähäkkää vauhtia (oli siinä sitten järkeä tai ei). Jäin pohdiskelemaan noita yritysten omia oppilaitoksia. Ei niitä tosiaan taida enää juurikaan olla. Oma serkkupoikani on aikanaan valmistunut insinööriksi silloisen Enson omasta oppilaitoksesta Imatralta. Tuota koulua ei taida olla enää olemassa. Mutta Valkeakoskella taitaa vielä olla UPM:n oma koulutuslaitos?! Tiedätkö, Ari, onko näin?
Viitaten vielä Hessun viimeiseen kommenttiin, tänä päivänä ei todellakaan usein riitä, että opiskelet yhden ammatin. Elinikäinen oppiminen on tämän päivän sana muuttuvissa tilanteissa. Olettaisin, että tulevaisuudessa melko moni meistä joutuu kouluttautumaan uuteen ammattiin. Tai pääsee. Itse en koe sitä järin kauheana asiana.
Vielä yksi kommentti Arin kommenttiin, ammattikorkeat yrittävät tänä päivänä todellakin saada ulos nuoria, joilla olisi nimenomaan työelämän vaatimia tietoja tai taitoja. Omassa oppilaitoksessamme oli viimeksi eilen aikuisOPS -suunnittelu palaveri, jossa oli sekä amkin että paikallisten yritysten edustajia.
Comment by Lady M — 11.12. 07 @ 12:31
Kommenttina Heikin alustukseen, mielestäni on erittäin hyvä, että myös joitakin “vanhoja” periaatteita on säilytetty vuosikymmenestä toiseen. Kaikki kun tuntuu tänä päivänä muuttuvan melko sähäkkää vauhtia (oli siinä sitten järkeä tai ei). Jäin pohdiskelemaan noita yritysten omia oppilaitoksia. Ei niitä tosiaan taida enää juurikaan olla. Oma serkkupoikani on aikanaan valmistunut insinööriksi silloisen Enson omasta oppilaitoksesta Imatralta. Tuota koulua ei taida olla enää olemassa. Mutta Valkeakoskella taitaa vielä olla UPM:n oma koulutuslaitos?! Tiedätkö, Ari, onko näin?
Viitaten vielä Hessun viimeiseen kommenttiin, tänä päivänä ei todellakaan usein riitä, että opiskelet yhden ammatin. Elinikäinen oppiminen on tämän päivän sana muuttuvissa tilanteissa. Olettaisin, että tulevaisuudessa melko moni meistä joutuu kouluttautumaan uuteen ammattiin. Tai pääsee. Itse en koe sitä järin kauheana asiana.
Vielä yksi kommentti Arin kommenttiin, ammattikorkeat yrittävät tänä päivänä todellakin saada ulos nuoria, joilla olisi nimenomaan työelämän vaatimia tietoja tai taitoja. Omassa oppilaitoksessamme oli viimeksi eilen aikuisOPS -suunnittelu palaveri, jossa oli sekä amkin että paikallisten yritysten edustajia.
Comment by Lady M — 11.12. 07 @ 12:31
hyvin olit alustuksesta huomioinut, että todellakin “tekeminen” on säilynyt ammatillisen koulutuksen toimintatapana, mitä voimme pitää hyvänä asiana. Eli koulutus ei todellakaan ole vieraanutunut yhteiskunnasta, niinkuin joskus yleissivistävää koulutusta on arvosteltu. Luonnollisesti korostukset vaihtelevat olosuhteiden mukaan ja yhteiskunnan ja elinkeinoelämän vaatimusten muuttuessa mutta ammatillisen koulutuksen tehtävnä on mielestäni tuottaa ammattiosaajia elinkeinoelämän tarpeisiin ja näistä lähtökohdista on tarpeen reagoida nopeasti muuttuviin tarpeisiin!
Comment by Kirsi Tapanainen — 28.01. 08 @ 4:31