Jiihaa!
Viimeinkin sain tehtyä valmiiksi kasvatustieteen tehtävät. Nyt ne odottavat tuolla eteisen hyllyssä postilaatikkoon viemistä. Täytyy sanoa, että ihan varma en ole, olenko tehnyt kaiken oikein ja niin että se menee läpi, mutta kaipa se minulle kerrotaan!
Välillä tuntui, että on kyllä paukut lopussa totaalisesti. Ei millään jaksanut kiinnostaa kirjojen pänttääminen ja varsinkin, kun niiden sisältö käsitteli ammattikorkeakoulua, joka on meikäläiselle melkoisen vieras osa-alue. Olenhan minä nyt seitsemän päivää ollut ammattikorkeakoulun tiloissa opiskelemassa, loppuhan on ollut etäistä työskentelyä. Niin, ja olihan se Hämeenlinnan aikakin melkein ammattikorkeakoulua, olihan se samoissa tiloissa. Olen ehkä hieman ironinen, kun arvostelen noita lähdekirjoja, mutta olisihan se tieto löytynyt jostain muualtakin? Onneksi oli se Metodix-ympäristö, siihen ihastuin täysin ja totaalisesti. Se oli sellainen aarreaitta, josta löytyi melkein mitä vaan.
Kohta aion alkaa väsätä opetusharjoitteluraporttia, se olisi seuraava ponnistus. No, onneksi on jo tieto, mitä siihen tulee, niin ei ihan niin paljoa ahdista.
On se hyvä, ettei ole tekemisen puutetta!

No niin, kyllä sitä on ootettukin! Sinä taisit ootella vaan sopivaa päivämäärää, ku edellinen postaus oli 6.12 ja nyt 16.2 , jännityksellä ootan seuraavaa:)
Comment by Kimmeli — 16.02. 08 @ 8:29
Onneksi olkoon urakan loppuun saamisesta ja kiva kuulla, että Metodixista oli apua (ettei turhanpäiten vuosimaksuja maksella!)
terkuin
Irmeli
Comment by Irmeli — 17.02. 08 @ 6:29
Hello Hernandez! Hyvä, että on kasvikset pulkassa!
Itsekin väänsin ne pari viikkoa sitten loppuun, kaikki 10 tehty!
Minussa on aina asunut pieni tutkija ja siinä mielessä minusta tämä viimeinen rutistus oli ihan mielenkiintoinen. Luulenpa, että tulen lukemaan noita kirjoja myöhemminkin. Siinä ollaan kyllä samassa junassa, että paukut alkaa olla aika slut. Mutta niinhän ne saa ollakin, kohtahan tässä on kaikki tehtynä…… Kun nyt vielä jaksaa vähän vääntää……
Comment by Lady M — 21.02. 08 @ 2:29
Metodix-menetelmähiekkalaatikko näyttää olevan tarkoitettu nimenomaan kasvatustieteellisen, yhteiskuntatieteellisten, sosiologisten ja muiden vastaavien alojen tutkimusten tekijöille. He voivat lapioida sieltä menetelmiä, jotka näyttäisivät sopivan hyvin sellaiseen tutkimukseen, jossa tutkimusaineisto hankitaan kyselyllä.
Hankittua aineistoa käännellään sitten esimerkiksi käsiteanalyysiin, yhteiskunnallisen toiminnan ja teorian mallintamiseen, dokumenttien teksti- ja sisältöanalyysiin, tai vaikkapa toiminnan ja teorian tutkimukseen.
Mutta, kun ala on tekninen ja alan T&K on käytännössä vaikkapa tietoteknisten sovellusten kehittämistä, noille Metodixin menetelmille on vaikea nähdä suoraa käyttöä. Esimerkiksi tietoteknisissä kehittämishankkeissa kyselyihin perustuvat tutkimukset ovat todella harvinaisia. Niille voisi keksiä käyttöä lähinnä vain käyttöliittymätutkimuksen yhteydessä. Tosin tämän päivän ohjelmistoillekin on jo vakiintuneet graafiset käyttöliittymät.
Teksnisellä puolella aineisto hankitaan esimerkiksi mittaamalla tai simuloimalla todellisen järjestelmän toimintaa, tai kehitystyö on vaikkapa uusien ja entistä tehokkaampien algoritmien suunnittelua ja ohjelmointia.
Tuossa ei Metodix-hiekkalaatikosta ole minkäänlaista apua.
Comment by Don Dull — 29.02. 08 @ 9:29